Wallu fundeeraa – keskiviikkona keväthangilla noudatetaan Ylläksen perinteitä

Mikä on Ylläksen keskiviikon perinne?

Perinteistä Myllyhiihtoa on järjestetty Ylläksellä yli neljän vuosikymmenen ajan. Halusin noudattaa perinteitä ja lähetin Avaintiimistä Anun lastensa Inkan ja Maxin kanssa metsäsuksilla hiihtämään Äkäsmyllylle keskiviikkona 1.4. Hiihtoretkelle pääsi mukaan myös innokas puolivuotias koiranpentumme Weikko. Keskiviikko aamuna pakkasta oli seitsemisen astetta ja aurinko paistoi.

Weikon energistä menoa voit seurata myös videolinkistä ” Weikko hangella”.  Se on kuvattu Ounasjokivarresta ja lunta on valtavasti.

Liikkeelle siis

Olin pakannut Weikon eväät reppuun kuten kunnon Myllyhiihtoon osallistuvan tulee tehdä. Anu haki Weikon tästä toimistolta autoonsa. Tällä kertaa ei ollut bussikuljetusta Äkäslompolosta Myllylle, sitä jatketaan taas ensi keväänä.

Minä keskityin omiin töihini toimistolla, kun retkeläiset etenivät kohti Myllyä. Olin sanonut Anulle ja Weikolle ettei tarvitse pitää kiirettä. Täällä tunturissa ei pidetä kiirettä luonnossa liikkumisessa; siellä liikutaan luontoa kunnioittaen, kuulostellaan ääniä, tuoksuja, katsellaan eläinten jälkiä.

Mitä se sitten tarkoittaakin energisen Weikkosen kanssa?

Energiaa oli vielä vähän jäljellä, kun Anu toi Weikon takaisin loppupäivästä. Aurigonsäteet olivat päivettäneet Anun kasvot ja Weikossakin näkyi raittiin ulkoilman vaikutus. Maatessaan toimiston lattialla silmäluomet alkoivat lupsahtaa, millaista unta hän näkikään tekemästään retkestä?

Retkeläisille kiitos

13 km mittainen metsäsuksihiihtoretki on pentukoiralle upea suoritus. Uni maistui ja ruokakin illasta, kun lepo oli tehnyt tehtävänsä. Anu oli tosi innoissaan retkeilyistään Weikon kanssa, siinä jo alettiin suunnitella uutta retkeä hankikannoille. Tiedättekö mitä? Weikkoa ei tarvitse houkutella!

Saamani kuvamateriaalin perusteella kaikki tämän viikon Myllyhiihtoon osallistuneet olivat tyytyväisiä reissuunsa. Kiitos Maxille valokuvaajana toimimisesta.

Wallu

Myllyllä
Weikon huilitauko Myllyhiihto retkellä