Wallu fundeeraa- ruskan väriloistossa muistelen parasta kesämuistoani

Ruskan väriloistossa muistelen parasta kesämuistoani

Tuntuu, että kesäaika hurahti aivan käsistä. Kotimaan matkailu sai piristysruiskeen maailman tilanteesta johtuen. Yhä useamman auton nokka kääntyi pohjoista kohti. Autoihin oli lastattu pyöriä, kalastusvälineitä, telttoja ja rinkkoja. Ylläs näytti erinomaisuutensa aktiivisena luontokohteena; monelle kulkijalle kyseessä oli ensimmäinen käynti tunturi-Lapissa. Tämän kesän paras muisto saattoi syntyä Pallas-Ylläs kansallispuiston reiteiltä istuessasi Pirunkurun päällä hikikarpalot otsalla katsoen kaukaisuuteen.

Minun paras kesämuistoni liittyy Pekan ja Weikon kanssa tekemäämme kanoottiretkeen Kesänkijoella. Olin kuunnellut useampaan kertaan Pekkaa, kun hän mutisi, että pitäisi lähteä melomaan, on niin komea ilma. Tuumasta toimeen! Varasin oppaaksemme Jussi Pusan, sen verran minullakin oli itsesuojeluvaistoa. Olin kertonut Jussille, että meillä on koira mukana. En huomannut kertoa sitä, että Weikko on ensi kertaa kanootissa ja hän painaa 40 kg.

Jussin opastuksella puimme pelastusliivit päällemme ja kuuntelimme alkuopastuksen. Sitten matkaan. Weikko ihmetteli kanoottia, vähän väliä hän kurkotteli juomaan Kesänkijoesta. Majavapadon jälkeen Weikko korjasi asentoa ja hupsista! Kanootti meni ympäri ja me kaikki putosimme jokeen uppeluksiin. Weikko riepu oli jäänyt jumiin pelastusliivistään kanootin penkkiin ja kökotti kanootin ilmataskussa, kun nostimme kanootin ylös. En muista, koska olisin nauranut niin sydämeni pohjasta. Naurusta ei meinannut tulla loppua, kun Pekka vielä totesi, että hänen silmälasinsa ovat pudonneet joen pohjaan. Minä sain toimia Pekan silminä seuraavat viikot uusia lasia odotellessa.

Ruskan väriloiston myötä Weikko täytti yhden vuoden. Tunturikylämme täyttyivät ruskamatkailijoista ja valtakunnallisia suosituksia pandemian kanssa elämiseen annettiin lisää hallituksen toimesta.

Luonto on paras mielen rauhoittaja. Yrittäjänä minulla on ollut tapana viettää oma kesäloma aikani jossain ulkomailla. Tänä vuonna kaikki oli toisin. Päätin sijoittaa omaan terveyteeni tämän vuoden kesälomarahat ja hankin sähköläskipyörän. Silläkin uhalla, etten pystyisi sitä oman vammani takia käyttämään. Ajotaito ei katoa, vaikka edellisestä pyöräilystäni oli toistakymmentä vuotta. Olen joutunut menemään pois mukavuusalueelta, koska vammani takia pelkään kaatumista, omaa jaksamista, kivun kestämistä jne. Mutta kun kaikki nämä esteet raivasi mielestään ja kipusi pyörän satulaan silläkin uhalla, että taas kaatuu. Tunsin itseni voittajaksi. Kyllä mustelmia jalkoihin mahtuu!

Tähän asti YlläsAvaimen edessä on ollut meän Anun pyörä, älä siis ihmettele seuraavalla kerralla, kun tulet avainta hakemaan, siinä on myös Wallun läskipyörä.

Pyöräillään vaikka yhdessä turvavälejä noudattaen,

Wallu

Mummin ja Elsan uusi kulkupeli
Elsa puita halaamassa